Ahma

Hirvi

Karhu

Metso

Pikkulinnut

Teeri









     




Karhunkatselusafarien järjestämisen olemme aloittaneen vuonna 1996. Haaskan pitämisen tosin aloitimme jo edellisenä kesänä, mutta silloin näimme karhun ainoastaan yhden kerran. Vuonna 1996 näimme karhuja paljon enemmän. Vuosi vuoden jälkeen on karhujen määrä lisääntynyt ja varmuus niiden näkemiseen on parantunut koko ajan. Esimerkiksi kesien 2005 ja 2006 aikana näimme karhuja jokaisen safarin aikana. Vuodesta 1999 alkaen haaskalla on useamman kesän aikana vieraillut myös karhuemoja emo_ja_pentu1
pienten poikasten kanssa. Lisäksi haaskalla vierailee säännöllisesti useita sellaisia karhuja, jotka olemme nähneet ensimmäisen kerran vuosien 1997 ja 1998 aikana.
 
Karhujenkatselupaikka sijaitsee harvassa mäntymetsässä pienen suon laidassa. Lyhimmillään katseluetäisyys karhuihin on noin 5 metriä. Karhunkatselupaikkaksi metsä sopii paremmin kuin aukea suo. Karhut luottavat metsäiseen paikkaan paremmin. Onhan siellä paljon piilopaikkoja ja lisäksi puut tarjoavat karhunpennuille tarpeellisia suoja- ja piilopaikkoja.
 
Karhujen katselua varten meillä on kaksi isoa, puurakenteista kojua. Isommassa kojussa on katselupaikat 10 henkilölle ja pienemmässä 9 henkilölle. Molemmissa kojuissa on kuivakäymälä ja paikkoja nukkumista varten. Istuimissa ovat kallistettavat selkänojat, isokoppi1
joten niissäkin voi ottaa välillä rennommin. Lisäksi molemmista kojuissa ovat ääntä vahvistavat kuuntelulaitteet. Kojut sopivat myös karhujen kuvaamiseen. Niille kuvaajille, jotka haluavat parempilaatuisia karhukuvia, meillä on tarjota 3 kappaletta pienempiä kojuja, joista lisää sivulla Luonnonkuvaaminen/Karhu.
 
Karhujen lisäksi paikalla näkyy muitakin eläimiä ja lintuja. Esimerkiksi Suomessa erittäin harvinainen haarahaukka pesii alueella ja vierailee haaskalla lähes päivittäin. Toinen säännöllinen vierailija on merikotka, joita parhaimmillaan on nähty neljä yhtä aikaa. haarahaukka
Harvinaisempi vierailija on maakotka.
 
Karhunkatselusafari alkaa iltapäivällä klo 16. Eräkeskukselta lähdetään autolla, minkä jälkeen kävelymatkaa on noin 1.7 km. Kojulla vietetään koko yö ja takaisin Eräkeskuksella ollaan noin klo 8 seuraavana aamuna. Safariin kuuluvat kuljetukset perille, eväät ja opastus. Tilauksesta ohjelmaan voi liittää ruokailut ennen ja jälkeen safarin. Karhunkatselukausi alkaa toukokuun alussa ja päättyy 10. elokuuta. Hinnasto
 
Karhunkatselusafari on erinomainen lahjaidea. Tarvittaessa voimme tehdä lahjakortin, jonka voi antaa lahjan saajalle. Lahjan saaja yhdessä meidän kanssamme sopii safarin ajankohdan tarkemmin.
119_1945_copy_390
 
© martinselkosen eräkeskus 2007