Ahma

Hirvi

Karhu

Metso

Pikkulinnut

Teeri









     




Ahma

Yksi kauden 2007 uutuustuotteistamme on mahdollisuus kuvata ahmoja. Yhteistyökumppanimme on kuhmolainen luontokuvaaja Kari Kemppainen, jonka ahmapaikalle meillä on mahdollisuus viedä asiakkaita. Kuvauspaikka sijaitsee Kuhmon eteläosassa.
 
Taustana kuvauspaikalla on harvassa mäntymetsässä oleva kallioinen kumpare. Ahmoja paikalla on kuvattu 8 vuotta ja ne ovatkin tottuneet kuvaamiseen. Lähimmillään niitä voi kuvata vain 5 metrin etäisyydeltä ja pisimmillään kuvausetäisyys on noin 40 metriä. Pienillä liha- ja rasvapalasilla ahmat on helppo houkutella tiettyyn kuvauskohtaan.
 
Parasta aikaa ahmojen kuvaamiseen on huhtikuu, toukokuu ja kesäkuu, jolloin ahmat vierailevat haaskalla aktiivisimmin. Heinäkuussa ja elokuussa ahmojen vierailut haaskalla harvenevat. Ahmoja on alueella koko ajan mutta välillä voi mennä pari vuorokautta että ne eivät käy haaskalla. Kokonaisuutena mahdollisuus ahmojen kuvaamiseen on erittäin hyvä. Valmiita kuvauspaketteja löytyy hinnastosta.   
 
wolverine_390

© martinselkosen eräkeskus 2007